anteeksi.

10.5 viimeisin kirjoitus, ihan hirvittää. Iloksenne (kauhuksenne) voin todeta, että vaikka tän blogin pitäminen on jäänytkin vähemmälle, olen perustanut uuden blogin (lyhyt häiriö hermojärjestelmässä) ja tää blogi on nyt loppu, tai ainakin lomalla. Niinkuin kohta minäkin. Hihiii.

ainnii: http://10vkvapaus.vuodatus.net/  Kurkkaapa sinne!

Vuosi vuodelta he hoitavat meitä. Ensin kantavat mukanaan minne menevätkin, syövät vähemmän roskaruokaa, jottei pikku Aaro-Anna saisi huonoja geeneejä. Äidin ensimmäinen uhraus on lainata alivuokralaiskämppää täyshoidolla yhdeksäksi kuukaudeksi ruumissaan. Seuraava uhraus on yöunien menettäminen useiksi kuukauksiksi, pahimmassa tapauksessa useiksi vuosiksi.

Sitten heidän täytyy sovittaa vielä palkkatyö arkeen mukaan. Käytyään 8 tuntia töissä, äiti hakee Aaro-Annan naapurin Irmalta, ja keskittyy viihdyttämään lasta ruuanlaiton ohessa. Huonojen viihdyttäjien lapsista tulee huonosti käyttäytyviä, pyöreitä ja hampaattomia aikuisia, miehen karkkikätköt kun usein löytyvät maustekaapista. Kello 18 mies istuu valmiiseen ruokapöytään ja syötyään avaa lehden ja käy sohvalle pötköttämään valittaen raskasta työpäiväänsä.

Illalla vähintään kaksivuotias Aaro-Anna pistää pystyyn show`n eikä suostu nukkumaan. Mies ärähtää vaimolleen itkevästä ipanasta, eikä suostu ymmärtämään,että lapsi ei vain nuku. Tässä vaiheessa normaali nainen hermostuisi miehelleen tai ainakin lapselleen, mutta ei äiti. Äiti menee Aaro-Annan sängyn viereen ja laulaa kaikki suomalaisen musiikin iskelmät vuodesta 1950 nykypäivään. Puolilta öin äiti kaatu sänkyyn, vain herätäkseen pissittämään Aaro-Annaa yöllä -kolmesti.

Eikä kukaan kiitä äitiä koskaan, "sehän on vain äidin osa, mitäs ryhtyi äidiksi." Mutta ilman äitejä olisi maapallolla aavistuksen verran vähemmän asukkaita, mä luulen.

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE, VARSINKIN OMALLENI!

Koulua on jäljellä enää kolme viikkoa!!! Käsittämätöntä! Kännykkäni pirahtaa iloisesti enää neljänätoista aamuna! Tulee ikävä sen sulosointuja, jotka lempeästi kutsuvat minua todellisuuteen keskeltä pilvisiä unelmia...

On se kumma, että opettajat eivät ole saaneet taidoistamme näytteitä tarpeeksi viimeisen kolmen vuoden aikana, vaan nyt muutama metri ennen maalia täytyy yhtäkkiä tehdä tuota projektia ja tätä myös, ja lukea kokeisiin ja toki tehdä kässäntyö, niin ja olisi kiva jos valmistuisit kevätjuhlan esityksiin ja lukisit tämän kirjan ja olisit aktiivinen näilläkin tunneilla, etkä ainakaan sortuisi ylettömiin hihityskohtauksiin fysiikan tunneilla jne.

Ja haikeaa on myös. Kolme vuotta on tällä porukalla taivallettu niin ylä-, kuin alamäissäkin ja koettu yhdessä ilot ja surut ja luokanvalvojan viha, ja nyt pitäisi erota!

IKÄVÄ tulee<3 Eikä sitä voi edes noille tuttujen kasvojen takana seisoville vieraille ihmisille voi edes kertoa. Nauruthan siinä saisi naamalleen. Mutta niin, luokkakokouksessa sitten nähdään, montako presidenttiä joukkoomme mahtuukaan.

Olen tehnyt päätöksen. Teen parannuksen. En jätä enää blogiin kirjoittamista huomiseen, vaan tästä lähtien kirjoitan joka päivä, ja vielä yleiskiinnostavista asioista, ja lopetan kerran viikossa omasta elämästäni jauhamisen. Olen tosi pahoillani kaikista tähänastisista teidän blogiini hukatuista hetkistä, mutta omasta elämästä puhuminen -ja kirjoittaminen- on vaan niin kivaa... NM. Itsekäs ihminen.

Ja usein käy niin, että omaa elämää ei saa vuodatettua kenellekään, vanhempien kanssa välit eivät ole tarpeeksi lämpimät eikä huvittaisi kaataa kaikkea kavereiden päälle. Useaa päiväkirjaa ei jaksa pitää, joten kun kirjoittaa blogia on sietämätön kiusaus avautua teille, kasvottomat lukijani! Te raukat ette saa edes mahdollisuutta vaientaa mua (paitsi tietenkin, jos avaatte sanaisen arkkunne ja kommentoitte, mikä olisikin suotavaa:D)

Mutta nyt täytyy lähteä nuorteniltaan seurikselle. Aloitan parannukseni huomenna.

Moi taas!

Anteeksi kun en ole kirjoittanut vähään aikaan! Yritän parantaa tapani...

Ihan ekaks, musta tulee kummitäti!! Vastasyntyneen serkkutyttöni kummitäti... Vähän mahtavaa! Meen pian siellä käymään, koska en ole nähnyt vauvaa vielä, ja pääsen lauantaina vauvan vaatteita ostelemaan.

Olin viikonloppuna isoskoulutusleirillä. Oli kyllä aivan tajuttoman kiva viikonloppu, oli ihanaa nähdä riparikavereita ja tutustua uusiin ihmisiin. Ja opetukset olivat tosi hyviä ja niistä sai paljon irti. Ja sinne tätini soitteli kummitehtävästä... Hypin ja kiljuin viisi minuuttia puhelun jälkeen:D

Huomenna yhteiskuntaopin koe. Hiukan rasittavaa, kun nyt on enää muutama koe ja pitäisi jaksaa tsempata ja lukea hyvin, koska harmittaa jälkeenpäin, jos numerot nyt viime metreilä putoavat. Joten....

Kuulumisiin!

Ps. En jaksa odottaa, että pääsen hm:lle sormeilemaan vaaleanpunaisia pöksyjä, kokoa 56.

Ps2. Mitäköhän ostais kummilahjaksi?