Vuosi vuodelta he hoitavat meitä. Ensin kantavat mukanaan minne menevätkin, syövät vähemmän roskaruokaa, jottei pikku Aaro-Anna saisi huonoja geeneejä. Äidin ensimmäinen uhraus on lainata alivuokralaiskämppää täyshoidolla yhdeksäksi kuukaudeksi ruumissaan. Seuraava uhraus on yöunien menettäminen useiksi kuukauksiksi, pahimmassa tapauksessa useiksi vuosiksi.

Sitten heidän täytyy sovittaa vielä palkkatyö arkeen mukaan. Käytyään 8 tuntia töissä, äiti hakee Aaro-Annan naapurin Irmalta, ja keskittyy viihdyttämään lasta ruuanlaiton ohessa. Huonojen viihdyttäjien lapsista tulee huonosti käyttäytyviä, pyöreitä ja hampaattomia aikuisia, miehen karkkikätköt kun usein löytyvät maustekaapista. Kello 18 mies istuu valmiiseen ruokapöytään ja syötyään avaa lehden ja käy sohvalle pötköttämään valittaen raskasta työpäiväänsä.

Illalla vähintään kaksivuotias Aaro-Anna pistää pystyyn show`n eikä suostu nukkumaan. Mies ärähtää vaimolleen itkevästä ipanasta, eikä suostu ymmärtämään,että lapsi ei vain nuku. Tässä vaiheessa normaali nainen hermostuisi miehelleen tai ainakin lapselleen, mutta ei äiti. Äiti menee Aaro-Annan sängyn viereen ja laulaa kaikki suomalaisen musiikin iskelmät vuodesta 1950 nykypäivään. Puolilta öin äiti kaatu sänkyyn, vain herätäkseen pissittämään Aaro-Annaa yöllä -kolmesti.

Eikä kukaan kiitä äitiä koskaan, "sehän on vain äidin osa, mitäs ryhtyi äidiksi." Mutta ilman äitejä olisi maapallolla aavistuksen verran vähemmän asukkaita, mä luulen.

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE, VARSINKIN OMALLENI!