Oon usein miettinyt et mikä tätä maailmaa vaivaa. Kaikki ympärillä masentuu, ihmiset erakoituu, jos ei muuten, niin sisäisesti. Ja esim. avioerot ovat yhä yleisempiä. Ihmiset voivat huonosti, eikä toiset välitä. Musta tuntuu, et vaan kopioin jonkun toisen sanoja, mut toi on kaikki totta.

Kertoisinko vaikka (ihan todenmukaisesti!), että viime kesän jälkeen kaksi kaveriani on harkinnut itsemurhaa. Yksi on todella masentunut ja on ONNEKSI alkanut käydä psykologilla. Eräs kavereistani on viillellyt itseään, huomasin. Ja yksi on syönyt pari vuotta masennuslääkkeitä yritettyään itsemurhaa. Kahdesti.

Olen uskovainen. Ja jos en olisi, en kestäisi. Tästä ei tule mitään käännytyspuhetta, mutta haluaisin vain kysyä, jos joku ateisti joskus lukee tätä, mistä he (ateistit) löytävät sen toivon elämäänsä, että jaksavat elää. Vai ovatko he maailmassa líikkeellä vain huvitusmielessä, otetaan irti se ilo mitä saadaan, kun kerran kuollaan kuitenkin -tyyliin?

Naurakaa mulle, jos siltä tuntuu, mutta mä oon sitä mieltä et tää maailma kaipaa Jumalaa.

Ja ihmiset saisivat välittää toisistaan hiukan enemmän. Olkoon laskusuhdanne tai lama tai mikä tahansa, menee meillä kuitenkin monta kertaa paremmin kuin esimerkiksi Etiopiassa tai Keniassa tai jossain muussa Afrikan tai Aasian maassa. Eikö niille voisi antaa jotain kehitysapua? Mutta ei, oma etu ensin ja sitten ylijäämäpaloja voikin jalosti lahjoittaa jos on hyvä päivä.

Vanhukset hoidetaan vähän niin näin. Vammaisia myrkytetään insuliinilla. Eikö Hitlerin ajoista olla tultu yhtään eteenpäin?

Mutta mikäs minä olen tuomitsemaan, toimin itse samoin jokapäiväisessä elämässäni. Kuitenkin kaiken tämän keskellä olen jotenkin onnellinen, sillä Raamatun perusteella pahuuden lisääntyminen maailmassa on merkkinä lopunaikojen lähestymisestä... Siis kuunnellaan vaan taivasta, se vaikkei vastaakaan....  -vielä.